maanantai 31. joulukuuta 2012

Ultrassa

Kävimme tänään ultrassa vakoilemassa Minnin maha-asukkeja. Eläinlääkärin mukaan niitä oli ainakin kuusi.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Astutus

Minni vietti vauhdikasta pikkujoulua Kip´n kanssa takkatulen lämmössä.

of Streamline Foxy Lady ja Effloresco´s Kajanos 

Jälkiseuraamuksia odotellaan helmikuun alussa. Lisätietoja yhdistelmästä kotisivuilla.



lauantai 17. marraskuuta 2012

Pentue suunnitteilla keväälle 2013

Lisätietoja yhdistelmästä kotisivuilla

Fin kva-r Effloresco´s Kajanos

Fin kva-r, Fin kva-m SVKLMM-09 of Streamline Foxy Lady

lauantai 10. marraskuuta 2012

Pentutapaaminen

M-pentueen terroristit tapasivat tänään Tuomarinkartanolla. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, sillä pennut olivat ihan yhtä hurjia kuin pieninäkin. Myös molemmat vanhemmat olivat paikalla pitämässä kuria vauhdikkaille lapsilleen. Mittailimme myös vähän kahdeksankuisia kilpurinalkuja ja ainakin vielä kaikki mahtuivat mittoihin.
Oli oikein mukavaa, että koko pentue ja isäkin pääsivät paikalle. Kiitos kaikille!

Vas. Laki, Nike, Missi, Luigi, Kola, ManU ja Minni
Yritimme ottaa lapsista pönötyskuvia, mutta kilpurinaluille ei pöydällä seisominen oikein ollut mieleen. Paitsi ehkä Luigille, jonka häntä ei heilumiseltaan meinannut mahtua kuvaan.
Machine Gun "Luigi"

Military Man "ManU"

Massive Mission "Kola"

Magic Missile "Missi"

Misty Minefield "Nike"

Ilma oli onneksi sen verran hyvä, että lapset pääsivät vähän pihalle rallaamaan,

Kola ja Luigi taklasivat Missin aidan taakse

Pojat pullistelevat

ManU ja Tea

Luigi haluaa juoksemaan

sekä tietenkin lempipuuhaansa vieheen perään




torstai 8. marraskuuta 2012

Terveystarkastuksia

Nala ja Minni kävivät silmäpeilauksessa ja sydänkuuntelussa. Molemmat saivat terveen paperit, joten pentusuunnitelmia voidaan jatkaa hyvin mielin. Niistä lisää myöhemmin.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Kuvia syksyn karkeloista

Näin kilpailukauden päätyttyä on aika tyhjentää kamerasta viimeisetkin kuvat. Team-racesta oli tarttunut kortille kuvia muutamasta harrastajasta.






Vinttikoiraharrastajat ovat tunnetusti kovin värikästä sakkia, joten seuraavat kuvat kauden aikana HVK:n tapahtumissa ahertaneille järjestetyistä syysjuhlista tuskin enää yllättävät ketään.
 
Kartano juhla-asussa. Kuva Ilkka Niemelä
 
Tarjolla oli juomaa

ja ruokaa, kakku tosin näytti viime vuotiselta..
 
Meidän tiimi on ollut ahkerana kesällä
 
 
Rahastonhoitaja ja Pakilan Pocahontas

ahkeria, kauniita haamuja
 
kerhon puheenjohtaja
Noita, joka loihtii kerhon palkintomanttelit
musta enkeli


ja älkää kysykö, mitä tässä tapahtuu

Kartanon kummitus vahtii...



sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Nala 2v ja HVK:n maastot

Nala täyttää tänään kaksi vuotta ja synttäreiden kunniaksi otettiin uusia kuvia tytöstä. Nala on ollut kisatauolla kuukauden ajan kiiman takia, mutta pääsee vielä kerran tänä kesänä radalle edustamaan HVK:ta Team-raceen. Viikon päästä nähdään, kuinka juoksu kulkee heti kiiman jälkeen.

Kartanolla juostiin HVK:n maastomestaruuksista ja kasvateista paikalla oli kaksi isoa poikaa. Roni (Famous Baron) johti alkuerien jälkeen omaa luokkaansa ja tasapainon vuoksi Horna sitten oli 18/21. Finaaleissa Ronin parina juoksi Jello(Macarenan Pikajuna, joka on M-pentujen velipuoli). Jännittävän finaalin jälkeen Roni päätyi lopulta sijalle kolme, kahden valion perään ja sai ensimmäisen maastosertinsä.

F-pentueesta on maastoissa kilpailut seitsemästä koirasta viisi, jotka kaikki ovat nyt saaneet sertin. Kasvattajana voin kyllä olla oikein tyytyväinen tähän pentueeseen.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Hyvinkään rata 2.9.

Tänään juostiin Hyvinkäällä sijoituskilpailut, joihin meiltä osallistui Minni ja Nala. Tytöt oli ilmoitettu 480m matkalle tulevia kuninkuusjuoksuja silmällä pitäen. Ilmeisesti muutkin olivat ajatelleet samoin, sillä pitkälle matkalle oli ilmoitetttu ennätyksellliset kahdeksan koiraa. Minni ja Nala juoksivat samassa lähdössä yhdessä Geenan ja Charlyn kanssa. Nala onnistui taas lähdössä ja pääsi piikkiin eikä laskenut ketään enää edelleen. Maalissa ensimmäisenä ajalla 31.57, joka olikin Nalan ensimmäinen tulos ko matkalta. Ainoana normikokoisena lähdössä juossut Minni tuli maaliin porukan viimeisenä ajalla 33,71s.

Nala juoksi ennen pitkää matkaa 280m lämmittelynä aikaan 18.15s, kauden paras aikansa lyhyeltä matkalta, joka luultavasti riittää Team-race paikkaan. Kotiin tuomisina siis pari pupua ja ruokaa.Kasvateista kisassa kipaisi Nuudeli lyhyen matkan 19,78s.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

SMM-12

Tällä viikonlopulla kilpailtiin maastojuoksun Suomen mestaruuksista Tuomarinkartanolla. Virtaviivaisista kisaan osallistui vain Roni (Famous Baron) isojen sarjaan, jossa jälleen kerran juoksivat urokset ja nartut yhdessä. On aivan käsittämätöntä, ettei isoja tyttöjä ole tänä kesänä kilpailuihin saatu sen paremmin radalle kuin maastoonkaan.

Alkuerän jälkeen Roni oli kahdeksantena, 14 pistettä kärjestä. Finaalissa se teki hyvän juoksun ja saikin parhaat isojen sarjan finaalipisteet, joilla se onnistui nousemaan kolmanneksi. Onnea Ronille ja Jarille SVKLMM pronssista!
kuva Antti Ruotsalo

torstai 23. elokuuta 2012

HVK-CUP 2012 ja sijoituskilpailu

Eilen juostiin Tuomarinkartanolla HVK-Cup, johon kutsun olivat saaneet Nala ja Peikko isojen sarjaan sekä Nuudeli normikokoisten sarjaan. Lisäksi Peikko ja Minni juoksivat 280m sijoituslähdössä. Sisarukset juoksivat koko matkan kylkikyljessä tullen maaliin kolmen sadasosan erolla, Minni ensin ajalla 19.62 (sijoitus3/5) ja Peikko kirsunmitan perässä 19,65(4/5).

Normikokoisten HVK-cupissa  Nuudeli jäi viimeiseksi kovassa seurassa, 350m ei ole ollenkaan pienen Nuun juttu ja tällä kertaa sen juoksemiseen meni 24,47s. Nala taas on koko kesän juossut lähinnä juurikin tuota 350m matkaa, ja kun sen lähdöt kopista ovat alkaneet hiljalleen onnistua, niin ratakierros kulki aikaan 22,74, joka riitti eilen voittoon ja päivän parhaaseen aikaan. Peikko jäi kovassa porukassa viimeiseksi, vaikka juoksikin hyvän ajan 24,02.

Kilpailun kaikki tulokset löytyvät täältä


sunnuntai 12. elokuuta 2012

SM- rata 2012 Tampere


Tampereen radalla juostiin eilen Suomen mestaruuksista. Meiltä kilpailuun osallistui Nala ylikorkeiden sarjassa. Isoissa tytöissä oli vain kolme osallistujaa, joten Nala sai painella poikien kanssa kilpaa. Ja hyvin se painelikin, sillä kotiin tuomisina sillä oli Suomen mestaruus mantteli.


Aikajuoksujen jälkeen Nala oli toisena, viiden sadasosan erolla ensimmäisenä olleeseen Marttiin. Finaalissa Nalalla kävi erinomainen tuuri koppiarvonnassa, ykköskoppi tuli juuri oikeaan aikaan. Kun vielä kakkoskopista lähtenyt koira veti heti alusta ulos, jäi Nalalle vapaa reitti kiskolle kärkipaikalle, jonka se sitten pitikin koko matkan. Pojat tulivat takana tiiviissä ryhmässä yrittäen ohittaa toisiaan ja Nala sai tehdä rauhassa omaa juoksuaan.
Kokonaisuudessa eniten koko kisassa ilahdutti se, että toisessa aikajuoksussa Nala ohitti ensimmäistä kertaa sisäkautta. Koko alkukauden se on tehnyt ihmeellisiä pomppuja ulos hukaten aikaa. Myös finaalin hyvä lähtö ja nopeuden säilyminen siinä ensimmäisen aikajuoksun tasolla oli hieno juttu.


1 Probaxon Bubble23"03
2 MaXwin Geezer23"55
3 Sattuman BJ-Mahitis23"67
4 Kiiturin NN-Hercules23"68
5 Oochigea's Jazzctime23"74
6 Weikotin JZ-Taavi24"03
Tulokset kokonaisuudessaan löytyvät täältä


Lisää Jaskan ottamia kuvia kisoista löytyy täältä

Teemu Seppäsen video yk-finaalista 

torstai 19. heinäkuuta 2012

Kartanon Kannu

Eilen juostiin Tuomarinkartanolla perinteinen Kartanon Kannu. Meiltä kilpailuun osallistui Nala, joka juoksi ainoana narttuna isojen poikien kanssa. Luokan voitti hienosti juossut Oochigea´s Jazzctime ajalla 22,71 ja toiseksi tuli Nala ajalla 22,78.

Sijoituslähtöihin oli ilmoittautunut kaksi virtaviivaista, jotka ottivatkin kaksoisvoiton omassa viiden koiran lähdössään. Nuudeli (Nasty Noodle) juoksi oman ennätyksensä 18,99 ja Peikko (Flying Knight) 19,13 tehden myöskin oman ennätyksensä lyhyellä matkalla. Nuudeli on nyt ensimmäinen of Streamline, joka on rikkonut 19 sekunnin rajan 280 metrillä. Onnittelut Nuudelille!

Peikko juoksi lisäksi 350m aikaan 24,01 ja tuli toiseksi. Peikolla on nyt kuusi kv-aikaa, joten pian on odotettavissa varjovaliokakkua. Varjo siksi, että Peikkohan ei pallipuolena näyttelyihin pääse valio-titteliä viimeistelemään. Onnittelut Kuopioon ja kiitokset Peikon kilpailuttamisesta!

Vasemmalla Peikko ja Maria, oikealla Nuudeli ja Kaitzu

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

WH-ratamestaruus

Probaxon Bubble "Nala"
Whippet Harrastajien 30-vuotisjuhlaratamestaruuskilpailut juostiin eilen Tuomarinkartanolla. Isojen tyttöjen sarjassa on ollut koko kesän kovin vähän osallistujia ja niin nytkin, vain neljä tyttöä oli ilmoittautunut. Nala tuli toiseksi alkuerässä, jossa se ja Lyyti ottivat ensimmäisessä kaarteessa siinä määrin kontaktia, että Lyytin jalkaan tuli harmittava haava, joka esti sen finaalijuoksun. Ykkössuosikin puuttuessa Nalalle tarjoutui tilaisuus mestaruuteen, jonka se sitten kuittasikin. Janne Lehtikankaan video alkuerästä.

Minni juoksi normityttöjen sarjassa vanhimpana osallistujana ja tuli odotetusti sarjan viimeiseksi. Se kuitenkin juoksi kv-ajan, joten kunto alkaa hiljalleen nousta pentujen jälkeen. Niitä olikin Kartanolla kolme seuraamassa äitinsä kilpailuja. Tosin niiden tarkkavaisuus ei ihan koko päivää pysynyt kisojen katselussa vaan välillä piti panna painiksi. Alimmaisena Kola, välissä Nike ja päällä Luigi.(kuva R.Terävä)


Kola ja Nike (R.Terävä)
Kartanolla juostiin myös etanakilpailu koirille, joilla ei vielä ole kv-aikaa. Lassi (Lazy Lizard of Streamline) tuli hienosti neljänneksi ajalla 19,74 kolmentoista etanan joukossa. Lassi ajautui takakaarteessa yrittäessään ohitusta harmittavan ulos, joten juostavaa matkaa kertyi vähän likaa kv-aikaa ajatellen. Ens kerralla sitten..
Lassi punaisessa manttelissa (R.Terävä)

Kilpailujen päätyttyä juhlittiin Kartanolla WH:n 30-vuotissynttäreitä, joihin saapuikin melko värikästä väkeä ;-)

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Oulu Virpiniemi

Karavaani suuntasi kisoihin Ouluun ja samalla juhannuksen viettoon. Minni ja Nala osallistuivat Juhannus Raceen ja Nala vielä seuraavana päivänä Yöttömän Yön kilpailuun.

Juhannus Race koostuu kahdesta eri mittaisesta matkasta, joiden yhteenlaskettu aika ratkaisee voittajan. Minnin Juhannus Race ajat olivat 280 m 19,77 ja 350 m 24,70. Siihen nähden, että Minni imetti vielä vajaa kaksi kuukautta sitten pentujaan, ajat olivat hyvät, vain muutaman kymmenyksen viime kesäisiä vastaavan kilpailun aikoja hitaampia. Noilla ajoilla heltisi normaalikokoisten sarjassa sijoitus 6/8. Mainittakoon vielä, että sarjan voittaja Effloresco´s Kajanos "Kip" teki omassa lähdössään uuden rataennätyksen (18,66) 280m matkalla.


Isojen sarjassa mentiinkin sitten ihan hirveää vauhtia. Rata oli hienossa kunnossa ja ylikorkeiden rataennätykset kirjattiin kokonaan uusille lukemille. Kovimmasta vauhdista vastasi  Winsome Yankees Apache "Lyyti", joka siis teki uudet rataennätykset (17,71 ja 22,23) molemmille matkoille. Nalan ajat olivat 280 m 18,25 ja 350 m 22,79, jotka nekin molemmat olivat paremmat kuin edelliset rataennätykset ja riittivät sijoitukseen 2/7


Kilpailun tulokset kokonaisuudessa täällä
Emmi Ventelän kuvia
Video Nalan 280m ja 350m, joista kiitos Janne Lehtikankaalle

Yöttömän Yön kilpailussa Nala juoksi 350 m sijoituslähdön aikaan 22,66 ja oli 1/4.  Aika oli kymmenyksen parempi kuin edellisenä päivänä, joten ei tainnut eilisen kaksi lähtöä kovin paljoa painaa puntissa. Ja taas voisi mainita Kip´n uudesta normikokoisten rataennätyksestä (22,92) samassa lähdössä.


Aurinko paistoi läpi yön niin kuin juhannuksena kuuluukin ja auton vieressä oli loistavat leikkipaikat koirille.


Kiitos jälleen kerran järjestäjille, kaikki toimi moitteettomasti ja oli oikein mukava juhannus. Alla kuvassa juhannusreisin voittajajoukkue. Tosin tulosten kopeloinnista heitä kyllä edelleenkin epäillään..