sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Terroristien mittapäivä

Lauantaina tapasivat pitkän talven jälkeen terroristit  (M-pentue) toisensa Tuomarinkartanolla. Meno oli taas taattua terroristiluokkaa, joten katsoimme parhaaksi pitää kaikilla kennelkopat päässä vahinkojen välttämiseksi. Näiden leikit ovat nimittäin jo pentulaatikosta alkaen olleet niin hurjia, että sivullisia hirvittää. Eikä teinihormonihyöryt ole juuri tilannetta rauhoittaneet. Saimme kuitenkin kaikki mitattua, Kiitos Sari ja David! Ja erikoispalveluna maastokirjatkin heti mittatulosten perään, Kiitos Tea!

Molemmat pojat menivät mittoihin; ManU sai jopa vähän varvistaa, jotta sai 49,0 cm tuloksen, mutta tasapainon vuoksi Luigi saikin sitten rauhoittua pitkään pöydällä omaan 51 cm tulokseen. Italialainen  pölyimurikauppias kun on niin kovin iloinen kaveri, että sen piti pussailla Saria ja nojailla mittatikkuun ja kuunnella kaikki kaverien touhut seinän takaa. Meinasi melkein hiki tulla mittaajille.

Tytöistä Nike meni ponisarjaan harmittavalla puolen sentin ylityksellä ollen siis 48,5cm korkea. Sitä ei sitten pätkääkään huvittanut moinen touhu, joten toiveissa on, että uusintamittaukseen mennessä pipo vähän löystyisi ja mitta laskisi normaalin puolelle. Mutta niinhän se Minni-äitikin kisasi ensimmäisen kautensa ylikorkeissa ja uusintamitassa oli kutistunut juurikin puoli senttiä. Missi ja Kola olivat yhtä helppoja mitattavia kuin ManUkin. Seistä pönöttivät paikoillaan ilman apuja. Missi mitattiin 46,6cm ja Kola 47,1cm korkeiksi. Näin ollen kaikki muut paitsi Missi joutuvat uudelleen mitattaviksi.
Nimensä mukaisissa mitoissa oleva Missi
ManU ja Nike
Kola katselee, kun Hurtta kurittaa Luigia.
Paikalla oli siis myös Minnin toisen pentueen kakaroita, jotka saivat retuuttaa isosisaruksiaan ilman koppaa. Ihmeellisen rauhallisesti nuo isot antoivat pienten itseään kiusata, vaikka keskenään pitävät kovaa melua.
Teema ehdottelee Roudalle ulosmenoa
Kuvasaalis päivältä jäi hiukan nihkeäksi, koska kamera oli Akulla, tässä on siis kuvattu pentuja ;-)

torstai 4. huhtikuuta 2013

Lisää K-pentujen kaverikuvia

Nyt ovat kaikki pennut uusissa kodeissaan ja kaikista on tullut kuvia. Kiitos niistä! Alla pari kuvaa niistä, joista ei edellisessä postauksessa ollut kuvia. Omia koiria ei ole jostain syystä tullut kuvattua viime päivinä, joten niistä ei tule vieläkään kuvia. Mutta eiköhän niitäkin jossain vaiheessa tule.
P5 "Hurtta" ja lauman tytöt

Hurtta ja Nike-isosisko

P4 "Ruuti" ja venäjänvinttikoira Esko painimassa

Ruuti ja Roni-eno

maanantai 1. huhtikuuta 2013

K-pennut uusissa kodeissaan

Tänään lähti viimeinenkin pentu omaan kotiinsa. Ensimmäiset lähtivät jo torstai-iltana viettämään pääsiäistä uudessa kodissa ja muut tässä pääsiäisen aikana. Kaikki pennut ovat tutustuneet reipaina uusiin laumoihinsa. Tästä pentueesta nimittäin kaikki yhtä lukuunottamatta muuttivat perheisiin, joissa on jo ennestään useita koiria. Ensimmäisistä lähtijöistä saimme jo kuvia uusien kavereiden kanssa.

P1 "Ripa" ja kaverinsa Nici, affe Niilo ei vielä halunnut samaan kuvaan

P7 "Routa"takanaan Zeik, joka on sen isoisän velipuoli sekä karvakorvat

P3 "Cosmo" ja skotti Dante

T1 "Teema ja hänen korkeutensa Lila

P2 "Winston" uudessa hienossa villapaidassaan on laumansa ainoa  koira