keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

WH ratamestaruus

Lauantaina 19.7. juostiin Hyvinkäällä lämpöisessä kelissä WH- ratamestaruus kilpailut. Meiltä mukana oli koko kisaava kaarti eli norminartuissa Papu ja Kola, isoissa tytöissä Nala ja isoissa pojissa Kunkku. Pikkutytöt pääsivät aloittamaan kisat yhdessä ykköslähdöstä, josta Jaska nappasi alla olevan hienon kuvan.
Kuvassa sinisellä manttelilla Papu ja valkoisella Kola. Punaisessa kisasi likkojen kanssa Maxwin Hulabaloo, joka pääsi Papun ohi maalisuoralla ja vei lähdön viidellä sadasosalla. Kaikki kilpailun tulokset löytyvät täältä

Alkuerien jälkeen tytöt olivat sijoilla 9 ja 11, joten tavoitteena olleen B-finaaliin pääsyn varmistamiseksi ilmoitimme molemmat vapaaehtoiseen aikajuoksuun. Tämä systeemi, jossa luokan viimeisen alkuerän jälkeen oli kymmenen minuuttia aikaa ilmoittautua toimistoon, jos haluaa juosta vapaaehtoisen juoksun, oli hieman liian tiukka aikataulutukseltaan. Koiran palauttamiselle ei juuri jäänyt aikaa, kun piti jo juosta toimistolle katsomaan aikoja, ja nytkin oli seinällä vain ajat lähdöittäin, ei aikajärjestyksessä olevaa listaa, josta näkisi heti, mikä on oman koiran sijoitus suhteessa muihin. En ymmärrä, miksi toimisto ei sitä voinut tulostaa valmiiksi vaan kilpailuttajien piti itse laskea sijoitukset kukin vuorollaan, mikä ruuhkautti ilmoitustaulun edustan. Pikku juttu, mutta auttaisi kilpailuttajia huomattavasti, eikä tarvitsi heti radalta suoraan mennä läähättävän koiran kanssa toimistolle laskemaan sijoituksia.

Kunkun kanssa ei onneksi tarvinnut edes miettiä moisia, kun alkueräajan perusteella oli selvää, ettei B-finaaliin ollut mitään mahdollisuutta ja Nalan kanssa taas A-finaalipaikka tuntui hyvin varmalta.
Kuvassa Kola tätinsä Effloresco's Khimaira "Katla"n kanssa toisessa aikajuoksussa, jonka ne juoksivat lähes koko matkan ihan kylki kyljessä. Hyvältä näyttänyt juoksu ei kuitenkaan parantanut kummankaan aikaa, mutta alkuerän ajat riittivät B-finaaliin.

Kunkku juoksi ensimmäisenä oman finaalijuoksunsa ja ilmeisesti heräsi vasta silloin, kun juoksi hienolla ajalla 23,66 C-finaalin voittoon. Samalla ajalla sai B-finaalissa hopeaa, mutta kuuden koiran lähdön aikoja ei voi tietenkään suoraan verrata kahden koiran lähdön aikoihin. Mutta hyvin tyytyväisiä voitiin taas olla nuoren miehen suoritukseen. Likat juoksivat oman B-finaalinsa heti seuraavaksi ja onneksi oli apukäsiä ottamassa Kunkun vastaan radalta, jotta päästiin itse kopittamaan molemmat tytöt. Papu sai hienon startin ja piti johtonsa koko matkan. Kola jäi sitten tasapainon vuoksi pitämään perää. Kerttu Haaslahden hieno video narttujen kaikista lähdöistä löytyy täältä. Papu yllätti kyllä täysin hyvillä juoksuillaan, kaikki kolme tasaiseen vauhtiin 23,89  23,96 ja 23,80. Tosin meidän porukalla tuntuu aina vauhti kestävän ja jopa paranevan kisan mittaan. Pitäisi vaan saada se eka aika tarpeeksi kovaksi.

Nala juoksi finaalissa lähinnä toisesta sijasta. Lyytille kun ei ole Suomessa vielä voittajaa löytynyt. Nytkin se oli aivan ylivoimainen muihin nähden, liki sekunnin edellä muita ja ensimmäisessä aikajuoksussa jälleen uusi rataennätys Lyytille. Kakkossijasta käytiinkin kovaa vääntöä maalisuoralle asti, jossa Nala lopulta pääsi Ivyn ja Zeldan ohitse jäätyään lähdössä nukkumaan koppiin. Alla Kertun video isojen tyttöjen juoksuista.





tiistai 1. heinäkuuta 2014

MM-karsinnat Tampereella

Vietimme koko viikonlopun Tampereella ratajuoksun merkeissä. Lauantaille oli tiedossa kansallinen kilpailu, johon meiltä osallistui Kunkku ja Nala, jotka ylikorkeina eivät kilpailisi sunnuntain mm-karsinnoissa. Kasvateista kilpailuun oli ilmoitettu Nike.

Ensimmäisenä lähdössä kaksi juoksi Kunkku, jonka juoksusta ei ole juurikaan kerrottavaa. Hontelo nuorukainen tarvitsee vielä harjoittelua lähdöissä. Taas pomppuloikalla kopista pystyyn ylös ja ulos. Tokikin Tampereen rata ja kopit olivat Kunkulle täysin uusi kokemus, joten eihän siltä täydellistä ulostuloa olisi voinut odottaakaan.
Alla Illusia Sarvaksen video lähdöstä.
Nala juoksi heti seuraavassa lähdössä ja senkin lähtö oli huono. Pojat laittoivat sen koville ja Nala saikin pinkoa tosissaan voittaakseen lähdön. Tuloksena päivän paras aika ko matkalta.
Nike sai omassa startissaan ihan unelmalähdön ja pystyikin pitämään johdon liki puoleen matkaan, kunnes isot pojat menivät ohitse. Aika hieno 23,62, jolla olisi komeasti lunastanut lipun mm-joukkueeseen, jos ei sattuisi olemaan pari milliä liian korkea. Alla olevasta videosta kohdasta 6,35s näkyy Niken huikea lähtö.

Kiitokset kaikille, jotka näitä videoita viitsivät kuvata ja jakaa!
Lauantain kaikki tulokset löytyvät täältä 

Sunnuntain kilpailu käytiinkin sitten toisenlaisessa kelissä. Koko päivän tihutti vettä ja oli kylmä. Vesi toki oli hyväksi radalle, jota lanattiin riesaksi asti. Tai lähinnä lanaustaukojen ajat muuttuivat miten sattui ja niistä tiedotettiin huonosti. On erittäin ikävä tulla lähtöpaikalle kuullakseen, että nyt onkin puolen tunnin lanaustauko. Juuri kun on lämmitellyt koiran, niin sitten saa viedä sen takaisin autoon odottamaan jo täpinöissään olevana. Taukoja myös jatkettiin yllättäen ensin ilmoitetusta ja pidettiin muutenkin ihmeellisissä paikoissa. Jotenkin päivän kulkua leimasi muutenkin yleinen epätietoisuus kilpailun kulusta. Ihan kuriositeettina mainittakoon, että Oulun Juhannus-racessa juostiin yhtä monta lähtöä kuin Tampereen karsinnoissa ja siinä ajassa, jossa Mansessa vielä juostiin lähtöjä, oltiin Oulussa jo saunassa. No onneksi sanotaan, että huono kenraaliharjoitus tuo hyvän varsinaisen tapahtuman. Toivottavasti näin.

Karsintaan meiltä osallistuivat Papu ja Kola. Onneksi jälleen tytöt juoksivat kaikki lähdöt eri lähdöissä. Alkuerien jälkeen Papu oli sijalla 12 ja Kola 15. Ilmoitimme molemmat tytöt toiseen aikajuoksuun, koska ne parantavat toisella juoksulla ja koska vain 18 koiraa oli pääsemässä semifinaaliin. Toisaalta kummallakaan ei ollut pelkoa joutua juoksemaan neljää kertaa. Tarkoitus oli antaa molemmille mahdollisuus ainakin kahteen juoksuun. Molemmat paransivatkin aikojaan ja pääsivät sitten vielä semeihin. Kolme juoksua samalle päivälle on aika paljon, varsinkin Papun ikäiselle koiralle, mutta hyvin ne jaksoivat. Kola juoksi kolmannella kerralla kuuden koiran lähdössä vielä paremman ajan kuin ensimmäisessä aikajuoksussa. Papunkin kolmas aika oli vain yhdeksän sadasosaa huonompi kuin ensimmäisen juoksun ja luultavasti olisi ollut parempi ilman takaa päälle juossutta kaveria, joka sotki rytmin. Varsin tyytyväisiä olimme siis likkojen suorituksiin. Semifinaalien sijat olivat Kola 9. ja Papu 12. Joukkueeseen koirat valittiin kuitenkin päivän parhaan ajan perusteella, joten näillä näkymin juokkueeseen pääsi Kola viimeisenä koirana.

Lopullista listaa ajoista ei järjestäjä julkaissut, mikä on kovin ihmeellistä. Luulisi nykyisen järjestelmän aikana moisen syntyvän siinä tunnissa, jonka verran finaalien palkintojenjakoa odoteltiin. Luulisi jopa siinä ajassa sen kirjoittavan vaikka käsin. Saapa nähdä julkaistaako karsinnoista joukkueeseen päässyistä listaa koskaan vai ilmoitetaanko vasta lopullinen joukkue. Mukaan pääsee ne karsintoihin osallistuneet, jotka varmuuden vuoksi ilmoittavat koiransa?

                                            Kola                kuva Emmi Ventelä
Karsintojen kaikki tulokset

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Juhannus Virpiniemessä

Vuoden tauon jälkeen suuntasimme jälleen juhannuksen viettoon Oulun taakse Virpiniemen radalle. Siellä juostiin perjantaina Juhannus-race, joka on erikoiskilpailu, jossa 280m ja 350m nopeimman yhteenlasketun ajan juossut koira palkitaan manttelilla. Meiltä kisaan osallistuivat Nala, Kola, Papu ja Kunkku, joista kaksi viimeksi mainittua juoksivat ensimmäisen kilpailunsa.

Kunkku (of S. King) ekassa ratalähdössään

Papu (of S. Kinetic Art) ensikilpailussaan

Nala juoksi isojen tyttöjen sarjassa ja voitti molemmat lähtönsä ja samalla JR-14 manttelin päivän parhaalla yhteenlasketulla ajalla. Mainittakoon myös, että normipoikien takin kävi pokkaamassa K-pentueen isä Effloresco´s Kajanos "Kip".

Nala, Ivy, Edana, Mexi, Zelda ja Sirius
Probaxon Bubble "Nala"
Effloresco´s Kajanos "Kip"

Kunkku kipaisi isojen poikien kanssa ja sen kisa meni vähän opettelussa. Hyvät lähdöt molemmilla kerroilla, mutta kantti ei vielä kestänyt ja päästi muut ohi ja jäi näin ollen kisan viimeiseksi. Ihan huonosti juoksu ei kuitenkaan mennyt, sillä matkaan tarttui kuitenkin ensimmäinen serti kv-ajasta. Papu ja Kola juoksivat normitytöissä, mutta onneksi eivät olleet samassa lähdössä. Myös molemmat tytöt saivat sertit ja Papu vieläpä molemmilta matkoilta. Kokonaiskisassa Papu nousi hienosti toiseksi ja Kola neljänneksi.

Hiltsu, Papu ja Kola (kolmanneksi ja viidenneksi tulleet koirat puuttuvat kuvasta)

Kilpailut jatkuivat lauantaina sijoituskilpailuilla. Papu ja Kunkku juoksivat 280m samassa lähdössä. Kunkku sai hyvän lähdön ja yön mietiskelyn jälkeen oli ilmeisesti sisäistänyt kilpailun idean, koska piti kärkipaikan koko matkan. Papu tuli maaliviivan yli toisena, mutta aika kärsi alkumatkan kylkikontakteista sen verran, ettei tällä kertaa kv-aikaa tullut.


Kunkku ja Papu

Kolan sertin metsästys loppui jo alkuunsa, kun se jäi heti lähdössä pussiin sisemmästä kopista lähteneen koiran otettua ulos suoraan startista. Hyvin Kola kuitenkin kokosi itsensä puhtaaseen juoksuun, vaikka rytmi sekosikin kaverin juostua kylkeen.

Kola valkoisessa manttelissa





Nala juoksi 350 m kovassa lähdössä. Samassa lähdössä oli edellisen päivän voittajat lukuunottamatta isojen poikien voittajaa. Nala alkaa olla parhaassa kisakunnossaan sopivasti kauden kulkuun nähden. Kerrankin kiima-aika osui hyvin tammi-helmikuulle. Nalan voittoaika 23.08 oli viikonlopun paras whippet-aika tuolla matkalla. Yleensä Virpiniemessä on menty lujaa, mutta keväällä tuotu uusi hiekka oli vielä varsin pehmeää joten mitään hirveitä tuloksia ei viikonlopulla syntynyt.

Nala sinisessä ja Kip punaisessa manttelissa




Viikonlopun kruunasi kasvattimme of Streamline Misty Minefield "Nike" valioitumalla lauantaina. Nike juoksi molempina päivinä hienot juoksut. Lauantain 480m meni jännäksi heti alussa, kun toinen pitkälle matkalle uskaltautuneista kääntyi ympäri heti parinkymmenen metrin jälkeen. Onneksi se juoksi takaisin lähtökopeille, eikä jäänyt hengailemaan radalle, joten Nike sai juosta rauhassa oman suorituksensa. Lähtövoitto molempina päivinä Nikelle ja uusi käyttövalio oli valmis.


KVA-r of Streamline Misty Minefield "Nike"

Ja kukkana valiokakkuun viimeisteli kisojen päätteeksi Routa kilpakirjahakemuksensa äitinsä ja tätinsä kanssa varsin hyvässä koejuoksussa. Routa sai ohittaa äitinsä ja tuli tätinsä ohittamaksi.

Routa (of S. Knickerbockers) punaisessa manttelissa

Katla (Effloresco´s Khimaira)

Minni jarruttaa vieheelle

Äiti ja poika









maanantai 2. kesäkuuta 2014

Uusi kausi

Blogi on ollut huonolla hoidolla jo vuoden verran, mutta yritetääns taas näin kauden alussa päivittää vähän aktiivisemmin. Viime kaudelta ei tainnutkaan yhtään päivitystä tulla. Terroristipentue tuli siis jo viime kesänä kisaikään ja ratakirjat ehtivät hankkimaan viime vuonna kaikki tytöt. Pojilla on homma vielä vaiheessa, mutta toivottavasti tänä kesänä hekin pääsevät jo kisaamaan. Terroristien jälkeen syntynyt K-pentue täytti keväällä vuoden ja on hyvässä vauhdissa urakoimassa ratakirjojaan. Maastoissa on jo ensimmäinen K-pentu käynyt ja muitakin nähdään varmasti kesän aikana. Terroristeista maastokauden ehti jo korkkaamaan Nike (Misty Minefield) voittamalla WH-maastomestaruuden päivän parhailla pisteillä.

Kuva
kuva: Illusia Sarvas

Eilen juostiin Tuomarinkartanolla TS-14 kilpailu, johon meiltä osallistuivat Nala ja Kola sekä kasvateista Kolan siskot Missi ja Nike. Rata oli erittäin nopeassa kunnossa ja päivän aikana tuli paljon hyviä aikoja. Terroristitytötkin juoksivat kaikki omat ennätyksensä ja Nalakin ihan hyviä aikoja, joskaan ei ihan uutta ennätystään. Isoja tyttöjä viime vuodet hallinnut Lyyti oli edelleenkin hyvässä iskussa, joten Nala ja Nike kisasivat lähinnä toisesta sijasta. Nalalla vauhti riittikin hopealle ja Nike lähti B-finaaliin ykkösmanttelilla, mutta pilasi kisansa maaliviivan jälkeen ajamalla kaverin kylkeen diskin arvoisesti. Kilpailun tulokset löytyvät Vinttikoiraliiton uudesta järjestelmästä.