Näytetään tekstit, joissa on tunniste Minni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Minni. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Vielä pari viikkoa

Minni kasvattelee mahaansa edelleen rivakassa tahdissa. Ihan hirvittää, kuinka suuri se on kahden viikon kuluttua. Painoa on tullut lisää kolme ja puoli kiloa seitsemässä viikossa. Se on vain puoli kiloa siitä, mitä viimeksi tuli koko raskauden aikana. Silloinhan syntyi viisi  keskimäärin 350g painavaa pentua, joten kyllä sieltä taitaa nyt tulla ainakin seitsemän ellei jopa kahdeksan pentua tai sitten ne kuusi on ihan hirveän isoja pötköjä.
Minni näyttää kieltä joka sunnuntaisille kuvauksille

Takan lämmössä on mukava köllötellä

Melkoinen valas

lauantai 10. marraskuuta 2012

Pentutapaaminen

M-pentueen terroristit tapasivat tänään Tuomarinkartanolla. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, sillä pennut olivat ihan yhtä hurjia kuin pieninäkin. Myös molemmat vanhemmat olivat paikalla pitämässä kuria vauhdikkaille lapsilleen. Mittailimme myös vähän kahdeksankuisia kilpurinalkuja ja ainakin vielä kaikki mahtuivat mittoihin.
Oli oikein mukavaa, että koko pentue ja isäkin pääsivät paikalle. Kiitos kaikille!

Vas. Laki, Nike, Missi, Luigi, Kola, ManU ja Minni
Yritimme ottaa lapsista pönötyskuvia, mutta kilpurinaluille ei pöydällä seisominen oikein ollut mieleen. Paitsi ehkä Luigille, jonka häntä ei heilumiseltaan meinannut mahtua kuvaan.
Machine Gun "Luigi"

Military Man "ManU"

Massive Mission "Kola"

Magic Missile "Missi"

Misty Minefield "Nike"

Ilma oli onneksi sen verran hyvä, että lapset pääsivät vähän pihalle rallaamaan,

Kola ja Luigi taklasivat Missin aidan taakse

Pojat pullistelevat

ManU ja Tea

Luigi haluaa juoksemaan

sekä tietenkin lempipuuhaansa vieheen perään




torstai 8. marraskuuta 2012

Terveystarkastuksia

Nala ja Minni kävivät silmäpeilauksessa ja sydänkuuntelussa. Molemmat saivat terveen paperit, joten pentusuunnitelmia voidaan jatkaa hyvin mielin. Niistä lisää myöhemmin.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Hyvinkään rata 2.9.

Tänään juostiin Hyvinkäällä sijoituskilpailut, joihin meiltä osallistui Minni ja Nala. Tytöt oli ilmoitettu 480m matkalle tulevia kuninkuusjuoksuja silmällä pitäen. Ilmeisesti muutkin olivat ajatelleet samoin, sillä pitkälle matkalle oli ilmoitetttu ennätyksellliset kahdeksan koiraa. Minni ja Nala juoksivat samassa lähdössä yhdessä Geenan ja Charlyn kanssa. Nala onnistui taas lähdössä ja pääsi piikkiin eikä laskenut ketään enää edelleen. Maalissa ensimmäisenä ajalla 31.57, joka olikin Nalan ensimmäinen tulos ko matkalta. Ainoana normikokoisena lähdössä juossut Minni tuli maaliin porukan viimeisenä ajalla 33,71s.

Nala juoksi ennen pitkää matkaa 280m lämmittelynä aikaan 18.15s, kauden paras aikansa lyhyeltä matkalta, joka luultavasti riittää Team-race paikkaan. Kotiin tuomisina siis pari pupua ja ruokaa.Kasvateista kisassa kipaisi Nuudeli lyhyen matkan 19,78s.

torstai 23. elokuuta 2012

HVK-CUP 2012 ja sijoituskilpailu

Eilen juostiin Tuomarinkartanolla HVK-Cup, johon kutsun olivat saaneet Nala ja Peikko isojen sarjaan sekä Nuudeli normikokoisten sarjaan. Lisäksi Peikko ja Minni juoksivat 280m sijoituslähdössä. Sisarukset juoksivat koko matkan kylkikyljessä tullen maaliin kolmen sadasosan erolla, Minni ensin ajalla 19.62 (sijoitus3/5) ja Peikko kirsunmitan perässä 19,65(4/5).

Normikokoisten HVK-cupissa  Nuudeli jäi viimeiseksi kovassa seurassa, 350m ei ole ollenkaan pienen Nuun juttu ja tällä kertaa sen juoksemiseen meni 24,47s. Nala taas on koko kesän juossut lähinnä juurikin tuota 350m matkaa, ja kun sen lähdöt kopista ovat alkaneet hiljalleen onnistua, niin ratakierros kulki aikaan 22,74, joka riitti eilen voittoon ja päivän parhaaseen aikaan. Peikko jäi kovassa porukassa viimeiseksi, vaikka juoksikin hyvän ajan 24,02.

Kilpailun kaikki tulokset löytyvät täältä


sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

WH-ratamestaruus

Probaxon Bubble "Nala"
Whippet Harrastajien 30-vuotisjuhlaratamestaruuskilpailut juostiin eilen Tuomarinkartanolla. Isojen tyttöjen sarjassa on ollut koko kesän kovin vähän osallistujia ja niin nytkin, vain neljä tyttöä oli ilmoittautunut. Nala tuli toiseksi alkuerässä, jossa se ja Lyyti ottivat ensimmäisessä kaarteessa siinä määrin kontaktia, että Lyytin jalkaan tuli harmittava haava, joka esti sen finaalijuoksun. Ykkössuosikin puuttuessa Nalalle tarjoutui tilaisuus mestaruuteen, jonka se sitten kuittasikin. Janne Lehtikankaan video alkuerästä.

Minni juoksi normityttöjen sarjassa vanhimpana osallistujana ja tuli odotetusti sarjan viimeiseksi. Se kuitenkin juoksi kv-ajan, joten kunto alkaa hiljalleen nousta pentujen jälkeen. Niitä olikin Kartanolla kolme seuraamassa äitinsä kilpailuja. Tosin niiden tarkkavaisuus ei ihan koko päivää pysynyt kisojen katselussa vaan välillä piti panna painiksi. Alimmaisena Kola, välissä Nike ja päällä Luigi.(kuva R.Terävä)


Kola ja Nike (R.Terävä)
Kartanolla juostiin myös etanakilpailu koirille, joilla ei vielä ole kv-aikaa. Lassi (Lazy Lizard of Streamline) tuli hienosti neljänneksi ajalla 19,74 kolmentoista etanan joukossa. Lassi ajautui takakaarteessa yrittäessään ohitusta harmittavan ulos, joten juostavaa matkaa kertyi vähän likaa kv-aikaa ajatellen. Ens kerralla sitten..
Lassi punaisessa manttelissa (R.Terävä)

Kilpailujen päätyttyä juhlittiin Kartanolla WH:n 30-vuotissynttäreitä, joihin saapuikin melko värikästä väkeä ;-)

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Oulu Virpiniemi

Karavaani suuntasi kisoihin Ouluun ja samalla juhannuksen viettoon. Minni ja Nala osallistuivat Juhannus Raceen ja Nala vielä seuraavana päivänä Yöttömän Yön kilpailuun.

Juhannus Race koostuu kahdesta eri mittaisesta matkasta, joiden yhteenlaskettu aika ratkaisee voittajan. Minnin Juhannus Race ajat olivat 280 m 19,77 ja 350 m 24,70. Siihen nähden, että Minni imetti vielä vajaa kaksi kuukautta sitten pentujaan, ajat olivat hyvät, vain muutaman kymmenyksen viime kesäisiä vastaavan kilpailun aikoja hitaampia. Noilla ajoilla heltisi normaalikokoisten sarjassa sijoitus 6/8. Mainittakoon vielä, että sarjan voittaja Effloresco´s Kajanos "Kip" teki omassa lähdössään uuden rataennätyksen (18,66) 280m matkalla.


Isojen sarjassa mentiinkin sitten ihan hirveää vauhtia. Rata oli hienossa kunnossa ja ylikorkeiden rataennätykset kirjattiin kokonaan uusille lukemille. Kovimmasta vauhdista vastasi  Winsome Yankees Apache "Lyyti", joka siis teki uudet rataennätykset (17,71 ja 22,23) molemmille matkoille. Nalan ajat olivat 280 m 18,25 ja 350 m 22,79, jotka nekin molemmat olivat paremmat kuin edelliset rataennätykset ja riittivät sijoitukseen 2/7


Kilpailun tulokset kokonaisuudessa täällä
Emmi Ventelän kuvia
Video Nalan 280m ja 350m, joista kiitos Janne Lehtikankaalle

Yöttömän Yön kilpailussa Nala juoksi 350 m sijoituslähdön aikaan 22,66 ja oli 1/4.  Aika oli kymmenyksen parempi kuin edellisenä päivänä, joten ei tainnut eilisen kaksi lähtöä kovin paljoa painaa puntissa. Ja taas voisi mainita Kip´n uudesta normikokoisten rataennätyksestä (22,92) samassa lähdössä.


Aurinko paistoi läpi yön niin kuin juhannuksena kuuluukin ja auton vieressä oli loistavat leikkipaikat koirille.


Kiitos jälleen kerran järjestäjille, kaikki toimi moitteettomasti ja oli oikein mukava juhannus. Alla kuvassa juhannusreisin voittajajoukkue. Tosin tulosten kopeloinnista heitä kyllä edelleenkin epäillään..







sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

TS-2012 ja vähän muutakin

Eilen juostiin Hyvinkäällä lyhyen matkan mestaruuksista eli Tähtisprintteri-12 kilpailu. Meiltä kisaan osallistui vain Nala, joka juoksi yhdistetyssä ylikorkeiden sarjassa. Isoja tyttöjä oli kilpailuun ilmoitettu vain neljä, joten omia sarjoja ei saatu.

Ensimmäinen aikajuoksu Nalalla meni aikaan 18,57(2/4) ja toinen 18,60(1/4). Aikajuoksujen perusteella Nala pääsi A-finaaliin kakkosmanttelilla ja toisena se myös tuli maaliin ajalla 18,78. Isojen sarjan voitti Winsome Yankees Apache "Lyyti", joka pisteli kaikki kolme juoksua ihan huikeaan malliin.

Kilpailun kaikki tulokset löytyvät täältä sekä video YK-finaalista.

Nala valkoisella kolmosmanttelilla
kuva Kerttu Haaslahti

350m sijoituslähdössä juoksi Peikko (of Streamline Flying Knight), joka oli vielä hieman talviterässä ja aikaa matkaan kului 25,06.

Peikko raidallisella kutosmanttelilla
kuva Kerttu Haaslahti

Tänään vaihdettiin sitten lajia ja Minni kävi Salossa näyttelemässä viime kesäiseen malliin EH:n arvoisesti. Mukana näyttelyssä oli myös Horna (of Streamline Late Lightning), joka teki ensiesiintymisensä kyseisessä lajissa. Tavoilleen tyypillisesti Hornalla kesti hetki ennen kuin se tajusi alkaa ikävöidä emäntäänsä, mutta keksi sen sopivasti juuri seistessään pöydällä, jolloin ei auttanut muu kuin vaihtaa handleria lennossa. No Horna sai ansaitsemansa EH:n ja välttynee luultavasti jatkossa näytelmiltä. Kuvia ko huvituksesta ei onneksi tiettävästi kenelläkään ole ;-)

Sen sijaan kuva löytyy tänään 13-vuotissynttäreitään viettävästä Nellistä. Onnea muillekin Jailendahls R-veteraaneille!




torstai 24. toukokuuta 2012

Kisoja ja kuvauksia

Eilen kävivät Kaupissa kipaisemassa iltakisan Nuudeli (of Streamline Nasty Noodle) ja Sisu (of Streamline Noble Nuance). Sisarukset juoksivat 280m samassa kuuden koiran lähdössä ja tulivat maaliin peräkkäin, Sisu ajalla 20,18 toisena ja Nuudeli  kolmantena ajalla 20,29.


Nuudeli treenaa
 Nuudeli kunnostautui viikonlopulla myös agilityssä, jonka parissa vietti kolmannen kisapäivänsä ja nousi kisaamaan kakkosiin. On se taitava.

Nala viimeisteli viime viikon tiistaina ratakirjansa toisessa ryhmäkoelähdössä Kip´n ja Irmelin kanssa. Kiitoksia jälleen koekavereille! Sunnuntaina sitten Nala pääsee ensimmäisen kerran virallisesti kisaamaan.

Minni ei vielä ole ihan kisakunnossa, vaan sulattelee vielä toistaiseksi raskauskilojaan ja tekee ohessa vähän tv-töitä. Mallin hommissa ei pari liikakiloa niin haittaa ja siksipä Minni aloittaakin harrastuskesänsä näyttelyssä Salossa.

Minniä kuvataan
Minnin lapsista kotiin jääneelle on lopultakin saatu keksittyä uusi kutsumanimi, kun työnimi Nahka herätti kovasti pahennusta. Nahkaa yritetään siis jatkossa kutsua Kolaksi.

Kola ja luu

Kola ja Minni

Nala jaksaa riekkua pennun kanssa loputtomasti



maanantai 19. syyskuuta 2011

Viikonlopun tapahtumia

Viikonloppuna oli tiimiläisillä monenlaista toimintaa. Me olimme Minnin ja Nalan kanssa Oulussa, jossa juostiin Kuninkuusjuoksut. Minni jäi vain kuuden sadasosan päähän A-finaalista, mutta juoksi kuitenkin parhaan aikansa Virpinimessä koskaan, joten ihan tyytyväisiä voitiin kyllä sen suoritukseen olla.
Kilpailun jälkeen Nala pääsi kokeilemaan hiekkarataa 350 metrin matkalla, jonka se taittoi aikaan 23,00s. Varsin hieno suoritus juuri vuoden täyttävältä tytöltä, kun ottaa huomioon, että rataennätys ko matkalla on 23,09s.


Samaan aikaan, kun me juostiin ympyrää Oulussa, oli Lassi päässyt kokeilemaan surffausta naapurimaan pelloille. Ja aikamoisen yllätyksen se meille järjestikin, kun päivän päätteeksi sen päälle pujoitettiin Eestin maastoderby-11 mantteli!

Lassi ja Elina

Ja koska tiimissä on monenlaista taitoa, huipensi viikonlopun Nuudelin sunnuntainen voitto Jau:n mölliagility-kisoissa. Kyllä taas voi olla ylpeä tiimiläisistä ja joku taisi mainita jotain kakkukahveistakin kauden päätöskisoissa ;-)

JAU:n möllimestari Nuudeli ja oikea mestari Riekku



torstai 25. elokuuta 2011

Minni Hyvinkää 280 metriä

Minni juoksi viiden koiran lähdössä ja tuli toiseksi ajalla 19.06 s. Juoksu meni kaikin puolin hyvin, tosin ajan toivoisi jo menevän alle 19 sekunnin. Toivossa on hyvä elää :)