Näytetään tekstit, joissa on tunniste pentuja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pentuja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Pennut syntyivät

Minni synnytti viime yönä yhdeksän pontevaa pentua. Tilauksessa oli ilmeisesti jotain epäselvää, sillä poikia tuli seitsemän ja tyttöjä kaksi, kun piti olla juuri toisinpäin. Joskus noilla  koirilla on aika kiero huumorintaju.
Tältä Minni näytti perjantai-iltana. Aika tiivisti sinne oli porukka pakattu, sillä pennut olivat ihan reilun kokoisiakin, suurin painoi 425g ja pieninkin 300g.
Tältä ne sitten näyttivät.

tyttö 1 (352g)


tyttö2 (346g)


poika1 (333g)


poika2 (390g)


poika3 (344g)


Poika4 (332g)


poika5 (300g)


poika6 (425g)


poika7 (350g)







sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Viimeinen raskausviikko käynnistyi

Tänään laitoimme Minnin yksiön valmiiksi pentujen syntymää varten. Minni kävikin jo koemakaamassa pentulaatikkonsa ja näytti viihtyvän siellä mukavasti.


56 vrk astutuksesta
Maha jatkaa tasaista kasvuaan, painoa on tullut 1,2 kg viikossa ja yhteensä koko raskauden aikana 4,7 kg.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Vielä pari viikkoa

Minni kasvattelee mahaansa edelleen rivakassa tahdissa. Ihan hirvittää, kuinka suuri se on kahden viikon kuluttua. Painoa on tullut lisää kolme ja puoli kiloa seitsemässä viikossa. Se on vain puoli kiloa siitä, mitä viimeksi tuli koko raskauden aikana. Silloinhan syntyi viisi  keskimäärin 350g painavaa pentua, joten kyllä sieltä taitaa nyt tulla ainakin seitsemän ellei jopa kahdeksan pentua tai sitten ne kuusi on ihan hirveän isoja pötköjä.
Minni näyttää kieltä joka sunnuntaisille kuvauksille

Takan lämmössä on mukava köllötellä

Melkoinen valas

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

6 viikkoa astutuksesta

Minnin vatsa kasvaa ihan hurjaa vauhtia. Pahoin pelkään, että lekurin arvio kuudesta pennusta oli hieman alimitoitettu.
42 vrk astutuksesta

maanantai 31. joulukuuta 2012

Ultrassa

Kävimme tänään ultrassa vakoilemassa Minnin maha-asukkeja. Eläinlääkärin mukaan niitä oli ainakin kuusi.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Pennut uusiin koteihin

Niin ne terroristit sitten jättivät lapsuuden kotinsa ja muuttivat kukin omaan kotiinsa. Kaikilla on elämä lähtenyt hienosti käyntiin uudessa kodissa. Pentujen sopeutumista varmasti helpottaa, että kaikilla on whippet/tejä myös uudessa kodissa, joten kavereita löytyy. Minni ei ole ikävöinyt lapsiaan, ainoastaan niiden ruokailuja. Se on nyt hyvässä "näyttelylihassa", jos ei huomioi löllyvää mahan alusta (Minni imetti vielä eilen pentuja). Taidamme suunnata sen kanssa tänä kesänä ratojen sijaan näytelmäkehiin.

Alla ensimmäiset kuvat pojista uusissa kodeissaan.

Luigi (Machine Gun) uuden isäntänsä Lukan vieressä
ManU (Military Man) ottaa rennosti sohvalla

Täytyy kyllä sanoa, että kovin hiljaiselta tuntuu talo nyt yhden pennun kanssa. Onneksi ratakausi alkaa jo ensi viikolla ja päästään tapaamaan pentuja usein treeneissä ja kisapaikoilla.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappuhulinaa

Pennut kasvavat hurjan nopeasti ja huomenna on jo aika päästää ensimmäinen maailmalle. Onneksi kaikki pennut pääsevät koteihin, joissa on jo ennestään wipukka tai useampikin.
Pennut kävivät viime viikolla kokeilemassa autoilua, eikä kukaan voinut huonosti tai pelännyt autossa. Myös Tuomarikartanoon ehdittiin käydä tutustumassa ja vihreä nurmikko sai pennut villeiksi. Käsiviehettä on vedetty omalla takapihalla pennuille ja hyvin sujuu kaikilta vieheen tappo.
Alla muutamia kuvia viikon tapahtumista ja lisää löytyy galleriasta.







Vain terroristiryhmä onnistuu telkeämään itsensä pentuaitauksen ulkopuolelle.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Pennut pihalla

Tänään oli vihdoinkin sellainen ilma, että pentujen kanssa päästiin pihalle. Hetken ihmettelyn jälkeen herrasväki otti pihan haltuunsa ja vauhtia riitti.


















Tässä vielä lyhyt video pentujen juoksentelusta.