Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoilu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. marraskuuta 2012

Pentutapaaminen

M-pentueen terroristit tapasivat tänään Tuomarinkartanolla. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, sillä pennut olivat ihan yhtä hurjia kuin pieninäkin. Myös molemmat vanhemmat olivat paikalla pitämässä kuria vauhdikkaille lapsilleen. Mittailimme myös vähän kahdeksankuisia kilpurinalkuja ja ainakin vielä kaikki mahtuivat mittoihin.
Oli oikein mukavaa, että koko pentue ja isäkin pääsivät paikalle. Kiitos kaikille!

Vas. Laki, Nike, Missi, Luigi, Kola, ManU ja Minni
Yritimme ottaa lapsista pönötyskuvia, mutta kilpurinaluille ei pöydällä seisominen oikein ollut mieleen. Paitsi ehkä Luigille, jonka häntä ei heilumiseltaan meinannut mahtua kuvaan.
Machine Gun "Luigi"

Military Man "ManU"

Massive Mission "Kola"

Magic Missile "Missi"

Misty Minefield "Nike"

Ilma oli onneksi sen verran hyvä, että lapset pääsivät vähän pihalle rallaamaan,

Kola ja Luigi taklasivat Missin aidan taakse

Pojat pullistelevat

ManU ja Tea

Luigi haluaa juoksemaan

sekä tietenkin lempipuuhaansa vieheen perään




lauantai 5. helmikuuta 2011

Kartanolla

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Pallo tänne!

Kumpi ehtii ensin?

Minni oli vielä nopeampi.

Kyllä lähtee!
Minni ja Nala kävivät Kartanolla peuhaamassa. Hanki oli sopivan pehmeä pikku pyrähdyksiin.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Maneesilla

Tänään käytiin Minnin ja Nalan kanssa maneesilla vähän päästelemässä höyryjä ja pöllyttämässä viehettä.



Onni, Ilona ja Nala

Kiitos kavereille rallausseurasta!