sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Vauvakuvia

Minni ja pennut voivat erinomaisesti. Maitoa tulee reilusti ja mammallekin ruoka maistuu, tosin  niinhän Minnille aina. Sen mielestä on ihan normaalia syödä hampurilainen kesken synnytyksen ja jatkaa sitten hommia. Toisaalta se alkaa kyllä jo olla tämän linjan narttujen perinne.
Pennut ovat hyvin terhakoita ja pyrkivät karkaamaan laatikosta heti kun silmä välttää. Lisäksi ne ovat kaikki yhtä törkeitä tuuppimaan toisiaan pois parhailta syömäpaikoilta. Eikä meillä aiemmin ole syntynyt pentua, joka käy rättiin kiinni, kun sillä on vielä koko takapää syntymättä. Nyt sekin on nähty, syntymästään viehevarma pentu ;-)

















Koko katras on hyvin tasainen kooltaan ja ulkonäöltään. Ainoastaan tuo mustavalkoinen erottuu porukasta ja sekin vain värinsä takia.


Mustien pentujen kuvaaminen on aika haastavaa ja niiden erottaminen toisistaan kuvista ehkä vielä hankalampaa. Tässä kuitenkin muutama kuva kahden vuorokauden ikäisistä pennuista.

Poika 1
Poika 2
Tyttö 1
Tyttö 2
Tyttö 3


Mahat täynnä on hyvä nukkua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti