sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

TS-2012 ja vähän muutakin

Eilen juostiin Hyvinkäällä lyhyen matkan mestaruuksista eli Tähtisprintteri-12 kilpailu. Meiltä kisaan osallistui vain Nala, joka juoksi yhdistetyssä ylikorkeiden sarjassa. Isoja tyttöjä oli kilpailuun ilmoitettu vain neljä, joten omia sarjoja ei saatu.

Ensimmäinen aikajuoksu Nalalla meni aikaan 18,57(2/4) ja toinen 18,60(1/4). Aikajuoksujen perusteella Nala pääsi A-finaaliin kakkosmanttelilla ja toisena se myös tuli maaliin ajalla 18,78. Isojen sarjan voitti Winsome Yankees Apache "Lyyti", joka pisteli kaikki kolme juoksua ihan huikeaan malliin.

Kilpailun kaikki tulokset löytyvät täältä sekä video YK-finaalista.

Nala valkoisella kolmosmanttelilla
kuva Kerttu Haaslahti

350m sijoituslähdössä juoksi Peikko (of Streamline Flying Knight), joka oli vielä hieman talviterässä ja aikaa matkaan kului 25,06.

Peikko raidallisella kutosmanttelilla
kuva Kerttu Haaslahti

Tänään vaihdettiin sitten lajia ja Minni kävi Salossa näyttelemässä viime kesäiseen malliin EH:n arvoisesti. Mukana näyttelyssä oli myös Horna (of Streamline Late Lightning), joka teki ensiesiintymisensä kyseisessä lajissa. Tavoilleen tyypillisesti Hornalla kesti hetki ennen kuin se tajusi alkaa ikävöidä emäntäänsä, mutta keksi sen sopivasti juuri seistessään pöydällä, jolloin ei auttanut muu kuin vaihtaa handleria lennossa. No Horna sai ansaitsemansa EH:n ja välttynee luultavasti jatkossa näytelmiltä. Kuvia ko huvituksesta ei onneksi tiettävästi kenelläkään ole ;-)

Sen sijaan kuva löytyy tänään 13-vuotissynttäreitään viettävästä Nellistä. Onnea muillekin Jailendahls R-veteraaneille!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti